Viimeinen postaus taisi olla valitttamista..no ei taida tämäkään asiasta kauas heittää. On tää ollu sellaanen vuoristorata, että oksat pois. Ei sillä, että tässä valmistaudutaan vajaan kahden viikon päästä (toivottavasti) olevaan leikkaukseen, niin samalla on tuomittu loppuelämä instabiilin lantion kanssa ja lopetettu kissaa. Eilen se kaikki sitten tulikin itkuna. Loppullisesti kamelin selän katkaisi kissa,Mörkö,  joka ei suurimmaksi osaksi aikaa pitänyt musta tai ihmisistä ylipäätään, sotki peräpään falskaamisellaan ja muutenkin oli todella erikoinen katti. Silti se sai itkun aikaan, kun se piti lopettaa. Onneksi mulla on vielä tuo äitin hellyydenkipeä vauva..Pörrö. :)

Painon suhteen on laskusuunta nyt alkanut. Liekö uuveen aaton kebabsalaatti auttoi katkaisemaan siltä kamelilta selän, mutta nyt ollaan päästy pari kiloa alaspäin. Huh. No vielä saadaan jännittää 19 päivään asti, että mahtaako sitä kirurgi sitten leikata, vaikka kiloja tavoitteesta jää puuttumaan reippaastikin.. Ei kuitenkaan auta nyt tuota jäädä pohtimaan vaan se on nyt mentävä näillä kengillä eteenpäin.

Tapasin eilen ystävää, joka on leikattu, mutta joka ei ole saanut ihan sitä mitä lähti hakemaan.Tämä pistää miettimään, että mitä jos homma ei menekään putkeen? Olenko mä ihan valmis tähän? Entäs jos en laihdukaan.. Yritän olla miettimättä, eihän se mitään auta. Ja yllättävän hyvin sitä on selvinnytksin. Ehkä mä alan oppia pikkuhiljaa elämään hetkessä enkä aina murehtimaan kaikkea ja kaikkia.